Heidi Ekholm-Talas Tapahtumajärjestäjän palvelupolku -projektityöryhmään
Helsingin Yrittäjät on nimennyt edustajakseen Helsingin Kaupungin Tapahtumajärjestäjän palvelupolku -projektityöryhmään Heidi Ekholm-Talaksen. Heidi toimii myös Suomen Tapahtumamarkkinointiyhdistyksen puheenjohtajana. Tapahtuma-alan edustajille on ensiarvoisen tärkeää olla mukana työryhmässä. Aloituspalaverissa Heidi edusti ainoana B2B tapahtumia tuottavia yrityksiä. Projektissa pyritään sujuvoittamaan tapahtumien lupaprosesseja. Työryhmään kuuluu mm. eri virastojen edustajia sekä muutamia kuluttajille suunnattujen tapahtumajärjestäjien edustajia. Työryhmän perustaminen on todella hieno asia koko tapahtuma-alan kannalta.
Isot massatapahtumat otetaan prosessissa varmasti hyvin huomioon, mutta Heidin tarkoitus on tuoda esille myös pienempien tapahtumien järjestämisen haasteita ja tarpeita. Pieniä yritystapahtumia järjestetään esimerkiksi Kaupungin puistoalueilla vuosittain todella vähän. Syynä tähän on pääosin lupaprosessien kankeus sekä myös kaupungin asenne yritystapahtumia kohtaan. Heidin tavoitteena on vaikuttaa asenneilmaston muutokseen B2B tapahtumia kohtaan. Alan toimijoiden kannattaa pohtia yritystapahtumien hyötyjä kaupungin imagon, yrittäjyyden tukemisen sekä kaupunkiin tulevien eurojen pohjalta ja tuoda hyötyjä esiin viestinnässään
